Tower of Label

Tower of Label (Leimojen torni) on osallistava audiovisuaalinen teos. Se kutsuu näyttelyvieraat puhumaan järjestelmälle, joka arvioi kävijän ääntä samalla tavalla kuin digitaaliset alustat arvioivat meitä kaikkia: kaupallisen arvon ja moderointiriskin perusteella. Se, mitkä äänet vahvistuvat ja mitkä katoavat, on markkinoiden päätettävissä. Riippumatta siitä, mitä oikeasti sanottiin.

• Lue tornin vieressä oleva QR-koodi ja äänitä puhelimellasi lyhyt ääniviesti mieluiten englanniksi. Sano jotain internetille — se kuuntelee.

Yksityiskohtainen teoskuvaus

Internet rakennettiin kielen – protokollien, komentojen, julistusten ja äänten – varaan. Kaikki äänet eivät kuitenkaan ole yhdenvertaisia: algoritmit päättävät, mitkä niistä kuullaan. Huomiosta tuli kerättävä ja jälleenmyytävä resurssi jo kauan ennen internetin syntyä, ja jokainen uusi viestintäväline löysi uusia tapoja vangita sitä (Wu, 2016).

Tower of Label on osallistava ääni-installaatio, joka tekee tämän valintaprosessin näkyväksi ja kuuluvaksi. Kävijät kutsutaan tallentamaan lyhyt ääniviesti internetin tulevaisuudelle. Jokainen ääni liittyy elävään hiukkaskenttään, jossa kutakin tallennetta vastaa yksi hiukkanen. Hiukkaset ajelehtivat, ryhmittyvät ja soivat aika ajoin algoritmisen näkyvyyden logiikan mukaisesti: mikä on kaupallisesti arvokasta, mikä merkitään ongelmalliseksi, mitä vahvistetaan ja mikä katoaa.

Kolme samaan pyörivään teräsrunkoon kiinnitettyä näyttöä toistavat samaa näkymää hiukkaskentästä. Tornin juurella olevan QR-koodin skannaamalla kävijät voivat tallentaa lyhyen ääniviestin omalla puhelimellaan. Heidän sanansa pisteytetään reaaliajassa huomiotalouden mittareilla – hakusanojen arvon ja moderointiriskin perusteella – ja muokataan ääneksi. Äänikatkelmien sävelkorkeutta muutetaan musiikillisten intervallien mukaan, ja katkelmia leikataan ja muotoillaan sen perusteella, miten järjestelmä niitä arvioi. QR-koodin vieressä riippuu yksi pitkä paperirulla, jossa on 9 799 sanaa: kaikki kaupalliset hakusanat, joiden markkinahinta ylittää asetetun alarajan. Jokainen niistä on luettu ääneen ja hinnoiteltu, ja ne elävät samassa hiukkaskentässä kävijöiden omien tallenteiden kanssa. Hinnasto sanoille, joita algoritmi rakastaa eniten.

Teos toistuu 12 minuutin ja 45 sekunnin jaksoissa. Suurimman osan ajasta se noudattaa samaa kaupallista logiikkaa kuin internet: hiljaisemmat äänet ajelehtivat kuulumattomissa, kun taas äänekkäimmät, arvokkaimmat tai ongelmallisimmiksi luokitellut hallitsevat kenttää. Neljä kertaa jokaisen jakson aikana tämä logiikka pysähtyy kokonaan 45 sekunniksi. Silloin kuullaan vain niiden ihmisten ääniä, jotka ovat sinä päivänä todella puhuneet torniin. Jokainen kuuluu vuorollaan, yksi kerrallaan; mitään ei pisteytetä eikä osteta. Yksikään kävijä ei joudu odottamaan tällaista hetkeä noin neljää minuuttia pidempään. Tämä ajanjako ei ole utopia. Se on välähdys. Näin tarkasteltuna huomio muistuttaa pikemminkin ekosysteemiä kuin yksityistä omaisuutta – yhteistä ympäristöä, joka voi ruuhkautua, köyhtyä tai jäädä nopeimmin leviävien ilmiöiden valtaamaksi, aivan kuten vieraslaji valtaa kosteikon (Citton, 2017). Se, mikä näyttää henkilökohtaiselta keskittymisen herpaantumiselta, on usein sitä, mitä filosofi James Williams kutsuu tahdon kriisiksi: ympäristö on suunniteltu vetämään sinua joka käänteessä pois siitä, minkä itse valitsisit (Williams, 2018).

Aluksi torni puhuu vain itselleen. Sen lähtöaineistona ovat synteettiset äänet, jotka lukevat hakusanakokoelmaa ääneen – algoritmin oma kieli esittää itseään jo ennen ensimmäisenkään kävijän saapumista. Näyttelyn kolmen viikon aikana ihmisäänet syrjäyttävät vähitellen tämän synteettisen lähtöaineiston, kunnes viimeisinä päivinä kenttä kuuluu lähes kokonaan teokseen puhuneille ihmisille.

Tower of Label on luotu yhdessä Anthropicin Claude-tekoälyn kanssa. Teoksen koko ohjelmistokehitys on toteutettu ”vibekoodaamalla” – keskusteluun perustuvana, tekoälyavusteisena kehitystyönä sen sijaan, että koodi olisi kirjoitettu käsin rivi riviltä.

Teoksen konsepti kehitettiin yhdessä Tom Kettusen kanssa. Hän toi ensimmäisenä esiin ajatuksen siitä, että eri hakusanoilla on erilainen markkina-arvo. Tästä sai alkunsa teoksen kaupalliseen arvoon perustuva toimintalogiikka.

Liite: Hiukkaskentän laskentaperiaatteet – teoksen toiminnasta kiinnostuneille kävijöille

Jokainen kenttään tuleva ääni pisteytetään heti, kun se on muutettu tekstiksi, kolmella toisistaan riippumattomalla ulottuvuudella. Taiteilija ei määritä näitä arvoja itse: jokainen arvo perustuu todelliseen markkinadataan tai sanojen ja itse äänen automaattiseen analyysiin.

Vireystaso – ratkaisee, kuuluuko ääni lainkaan. Vireystaso kuvaa sitä, kuinka energisesti jokin asia sanottiin. Siinä yhdistyvät äänen ominaisuudet – äänenkorkeus, energia ja puhenopeus – sekä käytettyjen sanojen tunnelataus. Se pidetään erillään kaupallisesta arvosta ja toksisuudesta, jotta myös rauhallinen ääni voi päästä kuuluviin eikä voimakasta ääntä suosita pelkästään sen voimakkuuden vuoksi.

Kaupallinen arvo (hinta) – ratkaisee, kuinka voimakkaasti ääni soi, kuinka suureksi sen hiukkanen kasvaa ja saako hiukkanen haitallista vieraslajia esittävän kuvan muodon. Arvo lasketaan vertaamalla puheesta muodostettua tekstiä mainosmarkkinoiden todellisiin hintoihin niille 9 799 kaupalliselle hakusanalle, jotka on painettu QR-koodin vieressä olevalle paperirullalle. Niiden kaikkien hinta ylittää asetetun alarajan, ne kaikki on luettu ääneen, ja ne elävät hiukkaskentässä jo ennen ensimmäisenkään kävijän saapumista. Taiteilija ei valitse, mitkä sanat ovat arvokkaita; markkinat ovat jo tehneet valinnan.

Toksisuus – ratkaisee, kuinka kauan ääni soi ja saako hiukkanen myrkkykasvia esittävän kuvan muodon. Mitä toksisempi ääni on, sitä kauemmin se soi. Tämä on tarkoituksellista yleisöreaktioiden vahvistamista, sillä juuri suuttumus leviää. Toksisuutta mitataan samalla sisällönmoderointimallilla kentän kaikista äänistä, niin kävijöiden tallenteista kuin synteettisistä äänistä. Yhtäkään ääntä ei siis arvioida eri perustein kuin muita.

Kun kaupallinen arvo ja toksisuus eivät kumpikaan hallitse, hiukkanen saa muotonsa historiallisesta kuvasta, joka esittää luonnon monimuotoisuutta tai harvinaista kasvinäytettä. Nämä hiukkaset ovat keveitä ja jäävät kentän laitamille. Lukumääräisesti suurin osa äänistä päätyy tähän ryhmään.

Sävelkorkeutta ei lasketa minkään pistemäärän perusteella. Se seuraa taustalla jatkuvasti soivaa, ennalta määrättyä melodiaa – Grouperin ”Poison Tree” -kappaleen murtosointusäveliä. Kukin ääni saa sen sävelen, jonka kohdalla melodia on äänen käynnistyessä.

Käytössä on kaksi ääntä, joista toinen kuuluu harvemmin. Sekä lähtöaineisto että kävijöiden tallenteet hyödyntävät kahta äänipankkia, jotka ovat kooltaan lähes yhtä suuret ja keskimääräiseltä kaupalliselta arvoltaan lähes identtiset. Naisääni kuuluu kuitenkin harvemmin kuin miesääni: jokaista miesäänen sataa esiintymiskertaa kohden naisääni kuuluu noin 84 kertaa. Suhde ei ole mielivaltainen. Se perustuu Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston vuoden 2025 lukuun, joka kuvaa kokoaikatyötä tekevien naisten ansioita suhteessa miesten ansioihin. Tässä suhde ilmaistaan sillä, kuinka usein ääni kuuluu, ei sillä, kuinka paljon sille maksetaan (Kollar & Scherer, 2026). Kullekin hakusanalle käytettävä ääni määräytyy pysyvästi sanasta lasketun hajautusarvon perusteella. Näin mikään aihepiiri tai kielen rekisteri ei kuulu vain toiselle äänelle – ero on ainoastaan siinä, kuinka usein kumpikin kuuluu, ei koskaan siinä, mitä ne sanovat.

Teoksen toistuva jakso ja ihmisten vuoro. Kenttä käy läpi viisi erilaista vaihetta – pyörteen, pylvään, tornadon, spiraalin ja hitaasti pyörivän soittorasian – sekä kaksi lyhyempää, toistuvaa näkymää installaatiosta. Kokonaisuus kiertää 12 minuutin ja 45 sekunnin jaksossa. Suurin osa jaksosta noudattaa edellä kuvattua logiikkaa: äänekkäimmät, arvokkaimmat ja ongelmallisimmiksi luokitellut äänet hallitsevat kenttää ja heijastavat sitä, miten huomio verkossa todellisuudessa jakautuu. Neljä kertaa jokaisen jakson aikana pisteytykset lakkaavat vaikuttamasta 45 sekunniksi. Seuraavaksi kuuluu se, jonka edellisestä vuorosta on kulunut pisin aika, yhtä pitkään ja samalla äänenvoimakkuudella kuin kaikki muutkin. Mukana ovat vain oikeat, kävijöiden tallentamat äänet. Synteettinen lähtöaineisto pysyy näkyvissä mutta vaikenee näiden 45 sekunnin ajaksi. Ainoa poikkeus ovat vihapuheelle asetetun raja-arvon ylittävät äänet: ne hallitsevat jakson muissa osissa, mutta näiksi hetkiksi ne vaiennetaan kokonaan. Yksikään kävijä ei joudu odottamaan tällaista hetkeä noin neljää minuuttia pidempään.

Aluksi kenttä puhuu vain itselleen. Sen lähtöaineisto koostuu kokonaan synteettisistä äänistä, jotka lukevat hakusanakokoelmaa ääneen. Algoritmi puhuu omaa kieltään ennen ensimmäisenkään kävijän saapumista. Kolmen näyttelyviikon aikana aidot tallenteet korvaavat vähitellen näitä alkuperäisiä ääniä, kunnes viimeisinä päivinä kenttä kuuluu lähes kokonaan teokseen puhuneille ihmisille.

Kasvikuvat on löydetty, ei tehty. Jokainen hiukkasessa näkyvä kuva on tekijänoikeuksista vapaa kasvitieteellinen painokuva Biodiversity Heritage Library -kokoelmasta (biodiversitylibrary.org). Kyseessä on kansainvälinen luonnonhistoriallisten museoiden ja kirjastojen yhteenliittymä, joka on digitoinut miljoonia sivuja historiallista tieteellistä kuvitusta. Teosta varten ei ole piirretty eikä generoitu kuvia: jokainen kuvataulu on aito 1800-luvun painokuva sellaisena kuin se on löydetty.

Haitallisia vieraslajeja esittävät kuvat – koristekasveiksi tuotuja kasveja, jotka ovat sittemmin levinneet hallitsemattomasti: kudzu (Pueraria montana), vesihyasintti (Eichhornia crassipes), japanintatar (Reynoutria japonica) ja rantakukka (Lythrum salicaria).

Myrkkykasveja esittävät kuvat – myrkyllisiä kasveja, joista useita on historiallisesti käytetty myös lääkekasveina: myrkkykoiso (Atropa belladonna), rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea), oleanteri (Nerium oleander) ja aitoukonhattu (Aconitum napellus). Monet näistä kuvatauluista ovat peräisin Köhler’s Medicinal Plants -teoksesta (1887), joka on alun perin vaarallisten lajien tunnistamisen avuksi kuvitettu atlas.

Luonnon monimuotoisuutta esittävät kuvat – orkideoita, saniaisia, siementen ja hedelmien poikkileikkauksia sekä kasvinäytteitä, jotka luetteloitiin ensimmäisen kerran 1800-luvun tieteellisten tutkimusmatkojen yhteydessä.